Hyvä vireystila uuden oppimiseen

Liikuntaeskarissamme esiopetusikäiset lapset pääsevät innostumaan ja oppimaan uutta liikunnallisen ja toiminnallisen lähestymistavan kautta. Oppiminen tapahtuu monipuolisissa arjen tilanteissa, joissa liike, leikki ja oivaltaminen kulkevat käsi kädessä.

Tutkimusten mukaan liikkuminen tukee oppimista, tarkkaavaisuutta ja jaksamista. Siksi liikumme päivän aikana sekä sisällä että ulkona, jotta lapsilla on hyvä vireystila niin ohjattuihin oppituokioihin kuin toiminnalliseen oppimiseen.

IMG_9078_V2.jpg

Laadukasta esiopetusta

Toimintamme perustuu valtakunnalliseen esiopetussuunnitelmaan. Toteutamme esiopetusta pienissä ryhmissä, mikä mahdollistaa jokaisen lapsen yksilöllisen huomioimisen, kiireettömän oppimisympäristön ja vahvan vuorovaikutuksen.

Oppiminen tapahtuu toiminnallisesti, leikin kautta ja lasten kiinnostuksen kohteista käsin. Päivän aikana harjoitellaan monipuolisesti arjen taitoja, ajattelua, vuorovaikutusta sekä yhdessä toimimista.

Liikuntapäiväkoti Aito tarjoaa lapsille mahdollisuuden laajentaa osaamistaan eri oppimisen alueilla ja rakentaa pohjaa elinikäiselle oppimiselle.

Lapset ja huoltajat aktiivisina vaikuttajina

Toimintaa suunnitellaan lapsilähtöisesti, ja lapset pääsevät vaikuttamaan oppimisen tapoihin ja ympäristöihin. Toteutamme joustavasti esimerkiksi metsäeskarijaksoja ja teemapäiviä, kuten kierrätysviikkoja, lasten ideoiden ja kiinnostuksen mukaan.

Huoltajat ovat meille tärkeitä kumppaneita, ja yhteistyö heidän kanssaan tukee lapsen oppimista ja hyvinvointia arjessa.

Liikuntaeskarin tavoitteet

Esiopetuksen tavoitteena on vahvistaa lapsen myönteistä minäkuvaa ja käsitystä itsestään oppijana. Jokaiselle lapselle laaditaan esiopetuksen suunnitelma yhdessä huoltajien ja lapsen kanssa. Siinä huomioidaan lapsen vahvuudet, kiinnostuksen kohteet sekä yksilölliset oppimisen tavoitteet.

Pienet ryhmät, monipuolinen toiminta ja lämmin ilmapiiri luovat lapsille turvallisen ympäristön kasvaa, oppia ja kehittyä.